
Tuomo Mannonen-Levyjulkkarit, A.takalo
TUOMO MANNONEN-levyjulkkarit, A.TAKALO
Lasten Hautausmaa -yhtyeestä tuttu Tuomo Mannonen sainattiin Playground Musicille keväällä 2022.
Tuomo Mannonen on kouvolalainen biisintekijä, joka vastaa pääosin Lasten Hautausmaa -yhtyeen sanoituksista ja sävellyksistä. Yhtyeen kaikki albumit ovat nousseet julkaisuviikollaan Suomen virallisen listan kärkisijoille. Lisäksi Mannonen on soittanut ja tehnyt musiikkia lukuisissa muissa eri kokoonpanoissa. Mannosella on noin 130 sävellettyä ja sanoitettua kappaletta Teostossa. Lisäksi Mannonen on luonut työryhmänsä kanssa äänimaailman ja säveltänyt musiikin Loukko-dokumenttielokuvaan Ylelle vuonna 2019.
A. Takalo
Vilpitöntä menoa ja tunteita laidasta laitaan. A.Takalon musiikillista tyyliä voisi äkkiseltään luonnehtia naivistiseksi laulelmaksi, mutta kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää, saatikka kuulostaa. A.Takalo on julkaissut 17 albumia soolona sekä A.Takalo & Takavalot -yhtyeensä kanssa .Uusin albumi ”Aika loppuu” julkaistiin 17.9.2022.
"Jonnekin vaan kauemmaksi, korkealle yli taivaan - Miten vaan kunhan alas tullaan riittävän pitkään" - A. Takalo, Alastulo
Liput ennakkoon 12e, ovelta 15e