Eddie & the Hot Rods(UK),Relax Trio,The Roost

6th Jan 2023, Fri 19:00 - Fri 23:00

Eddie & The Hot Rods
 

Lontoon lähistöllä sijaitseva Southend-on-Sea oli monen tärkeän pubrockbändin kotipaikka. Eddie and the
Hot Rods:n lisäksi sieltä tulivat myös mm. Dr Feelgood, Mickey Jupp ja The Kursaal Flyers. Eddie and the
Hot Rods perustettiin vuonna 1975 ja sai pian mainetta erittäin energisenä r’n’b-yhtyeenä. Island kiinnitti
yhtyeen ja se ehti tehdä useamman pikkulevyn, ennen Teenage Depression debyyttialbumiaan (-76). Yhtye
oli aistinut nousevan punkin ja vienyt musiikkiaan siihen suuntaan. Useat pitävät Teenage Depressionia
Britannian ensimmäisenä punkalbumina.
Seuraavana vuonna ilmestynyt albumi Life on the Line ja ennen kaikkea sen TOP-10 hitti Do Anything You
Wanna Do nostivat yhtyeen hetkeksi aivan punkin eturiviin. Myös 1979 ilmestynyt Thriller oli listamenestys.
1981 julkaistun Fish 'n' Chips -albumin jälkeen yhtye hajosi. 1984 solisti Barrie Masters kokosi uuden Eddie
and the Hot Rodsin joka, jälleen pienen tauon jälkeen, sai pysyvämmän muodon 1992 ja keikkaili sekä
levytti suhteellisen säännöllisesti.
Barrie Mastersin kunto alkoi heiketä ja 2019 iso Euroopan kiertue jouduttiin perumaan solistin
terveydentilan vuoksi. Barrie Masters kuoli lokakuussa 2019. Eddie and the Hot Rods -kokoonpanon muut
jäsenet päättivät jatkaa yhtyeen tarinaa uuden basistin Mic Stonerin (ex-The Chords) kanssa ja The Hot
Rods -basisti Ian 'Dipster' Dean siirtyi laulajaksi.
----

----
RelaxTrio
 

RelaxTrio on vuonna 2004 perustettu tiukkaakin tiukempi power trio, jonka rock ’n’ roll -paahto ei taatusti
jätä ketään kylmäksi. Bändi on tunnettu energisistä ja vauhdikkaista keikoistaan, ja se ammentaa
musiikissaan vaikutteita niin modernin rockabillyn, psychobillyn kuin punkrockinkin maailmoista. Vuosien
varrella kolmikko on kotimaan klubien lisäksi kiertänyt ahkerasti ympäri Eurooppaa alan tapahtumissa ja
festivaaleilla. Ensimmäisen, itärannikkoon painottuvan, jenkkirundin bändi teki kesällä 2019.
RelaxTrio on julkaissut neljä pitkäsoittoa sekä yhden EP:n Jungle Records -levy-yhtiölle.
Bändin tuore albumi Payback Time ilmestyi 4.11.2022.

The Roost

 

Liput ennakkoon 22€, ovelta 25€

Venue Information

Kuudes Linja
Hämeentie 13 B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps