MOUHOUS, WHEREISMIKE

22nd Apr 2023, Sat 21:00 - Sun 01:30

Suomiräpin punk-bändiksi tituleerattu Mouhous esiintyy ensimmäistä kertaa Helsingin Ääniwallissa 22. huhtikuuta 2023! Keikka on osa yhtyeen juuri ilmestyneen ”Masennust & massii” -levyn julkaisukiertuetta. Suomen albumilistan kakkoseksi noussut pitkäsoitto rikkoi heti ilmestymisensä jälkeen kultarajan.

Monakon, Valentinin ja Van Hegenin muodostama Mouhous saalisti useita Emma-ehdokkuuksia jo platinaa striimanneella esikoislevyllään ”I Hate Mouhous”. Etenee Recordsille levyttävän yhtyeen juuret ovat ehdottomasti rap-musiikissa, mutta anteeksipyytelemätön ryhmä ei pelkää ottaa vaikutteita myöskään muista genreistä. Sen seurauksena Mouhous on yhdistelmä punk-henkistä asennetta, modernia tuotantoa sekä taitavaa, toisista poikkeavaa riimittelyä.

Illan avaa Whereismike

Emoräppiä, hyperpoppia ja punkkia musiikissaan sekoittava whereismike on costeen perustaman levy-yhtiön Tuhma Musicin ensimmäinen sainaus. Haapajärveltä ponnistava monilahjakas artisti löysi musiikin pariin bänditoiminnan kautta jo 7-vuotiaana ja viisi vuotta myöhemmin hän jo tuotti ensimmäisiä kappaleitaan.

whereismike on julkaissut omakustanteisesti musiikkia jo useamman vuoden ajan.


LIPUT
Ennakkoon 19 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 22 €
+ Security fee 3,50 €

Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.

Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus

Venue Information

Ääniwalli
Pälkäneentie 13,
00510, helsinki, FI
View on Google Maps