Heavy Metal Perse, Vesilinja

27th May 2023, Sat 19:00 - Sat 23:00

 

"Kymmenen vuoden levytystauolta palannut Heavy Metal Perse iskee myös keikkalavoille.

”Maailman paras suomenkielistä heviä soittava Heavy Metal Perse”, kuten Rumbassa luonnehdittiin, palasi syksyllä julkaisukantaan ja hienosti palasikin: levy Jumalia paossa nousi myyntilistoille ja sai ylistäviä arvioita mm. Soundissa ja Infernossa. Videobiisi Jumalia paossa löysi katsojien pariin ja soi myös valtakunnallisilla radioaalloilla.

Pian on aika tervata jalkapohjat, teroittaa miekat, virittää jouhikot ja kostuttaa äänihuulet, sillä kajaanilaisnelikko hyökkää 2023 myös konserttilavoille. Helsingin Kuudenteen linjaan bändi saapuu 27.5.  

”Luvassa uutta, vanhaa, tosi muinaista ja ehkä jotain yllättävääkin”, visioi HMP-basisti Harri Leinonen.

Vesilinja

Vesilinja on vuonna 2021 debyyttialbuminsa julkaissut tuusulalainen suomiprogeyhtye, joka ammentaa inspiraationsa etenkin progressiivisen rockin kultakaudelta 1970-luvulta. Yhtyeen sointia värittävät perinteisten bändisoittimien lisäksi puhaltimet ja tietenkin Hammond-urut ja Moog-syntetisaattorit.

Vuoden 2022 albumi 'Myrskyn keskellä' on kerännyt monipuolisuudellaan kiitosta niin kriitikoilta kuin kuulijoiltakin ja nyt kuusihenkinen yhtye esittää monia albumin kappaleita ensimmäistä kertaa livetilanteessa. Tule, näe ja koe!

 

 

Liput ennakkoon 15€, ovelta 18€

Venue Information

Kuudes Linja
Hämeentie 13 B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps