Onni Boi, Daivas

20th Jan 2023, Fri 19:00 - Fri 23:00

ONNI BOI

Onni Boi on helsinkiläinen laulaja, jonka herkkä ja tyylitietoinen elektroninen musiikki uhkuu yölllistä tunnelmaa.

Artistin vakuuttava debyytti-EP ilmestyi lokakuussa 2017. Mm. Bassoradion vuoden toiseksi soitetuimman kotimaisen kappaleen “Colors” sisältänyt julkaisu sai osakseen runsaasti positiivista huomiota ja vei artistin esiintymään mm. ääriään myöten täydelle teltalle Flow Festivalilla.

Onni Boin toinen EP “They’re Good But They’re Not Funny Like You” ilmestyi keväällä 2019 ja osoitti artistin olevan vahvasti matkalla kohti kansainvälisiä vesiä. Sinkkunakin lohkaistun “Tides”-kappaleen upea musiikkivideo nousi myös Emma-ehdokkaaksi.

 

DAIVAS

 

Vuonna 2018 perustettu DAIVAS on kerännyt kehuja indiepiireissä muutaman vuoden ajan, samalla ottaen tukevia askelia kohti laajemman yleisön tietoisuutta. Soft progista, yacht rockista, new wavesta, funkista ja diskosta ammentava orkesteri on tähän mennessä julkaissut kaksi täysipitkää, joista toinen ympäristökriisin sekä keskiluokkaisen hedonismin ympärille rakentuva konseptialbumi Life in Plastic julkaistiin keväällä 2022. 

 


"Kirkkaita ja läpikuultavia värejä tiukkuva Life In Plastic on ovela ja arvaamattomuudellaan kiehtova cocktail, jota ei mistään arvaisi suomalaiseksi ja bändin toiseksi pitkäsoitoksi." - Soundi

 

Liput ennakkoon 12€, ovelta 14€

Venue Information

Kuudes Linja
Hämeentie 13 B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps