AIVOVUOTO 10V (+ KRISO)

AIVOVUOTO 10V (+ KRISO)

3rd Feb 2023, Fri 20:00 - Fri 23:30

Aivovuoto lähtee 10v-juhlakiertueelle helmikuussa – erikoispitkässä juhlasetissä kuullaan musiikkia yhtyeen kaikilta kuudelta albumilta!

Debyyttilevynsä vuonna 2013 julkaissut rap-yhtye Aivovuoto lähtee helmikuussa 10v-juhlakiertueelle, joka kattaa Suomen ykkösklubit – etappeina Helsinki, Tampere, Lahti, Hämeenlinna, Joensuu, Oulu ja Turku. Normaalia pidemmillä keikoilla esitetään musiikkia kaikilta Aivovuoto-levyiltä.

Itä-Helsingistä lähtöisin olevan Aivovuoton muodostavat tuottajaveljekset Mio ja Visa (K.V.N & LOBO) sekä räppäri Matti (Jodarok). Aivovuoto on julkaissut kuusi erinomaisen vastaanoton saanutta ja hetkessä loppuunmyytyä levyä. Tällä hetkellä bändi työstää uutta musiikkia legendaarisessa Studio Töissä ja Mummolassa.

Aivovuoto on lähtökohtaisesti sessiobändi – yleensä ensin syntyy veljesten tausta, sitten Matti kirjoittaa siihen sanat ja kappale pyritään purkittamaan välittömästi. Tajunnanvirta. Spontaanius. Aivovuoto nauhalle.

Yhtye tunnetaan myös omalaatuisista videoista, joista monet yhtye on itse tuottanut, käsikirjoittanut ja joskus leikannutkin. Videot laajentavat Aivovuoto-universumia visuaalisiin ulottuvuuksiin.

Illan avaajaksi on kiinnitetty Kriso!  Kriso on JKL Funk Days veteraani ja pitkänlinjan höpötysräppäri. Hänen vahvuutensa ovat tuhnuiset lo-fi biitit, oman merchin myynti sekä tarinoiden kerronta. Heikkouksiin hän laskee promokirjeiden kirjoutuksen ja nykyteknologian.

Kuvat: Ize Laucasin


***


Aikataulut:

20:00 Ovet

21:00 Kriso

22:00 Aivovuoto

Kuvat: Ize Laucasin

 

IKÄRAJA K18

 

LIPUT

Liput 22,50€

Liput ovelta 25€, mikäli jäljellä

Eteispalvelumaksu 3,5€ peritään ovella. (Vain korttimaksu)

 

***

Venue Information

Korjaamo Vaunusali
Töölönkatu 51 A-B,
00250, Helsinki, FI
View on Google Maps