Robin Packalen

ROBIN PACKALEN

24th Mar 2023, Fri 20:00 - Fri 23:59

SUOMEN MENESTYNEIMPIIN ARTISTEHIN LUKEUTUVA SUPERTÄHTI ROBIN PACKALEN ESIINTYY KORJAAMON VAUNUSALISSA MAALISKUUSSA

Vuodesta 2012 Suomen musiikkitaivaan kirkkaimpiin tähtiin lukeutunut Robin Packalen on yksi pohjoismaisen musiikkikentän menestyneimmistä artisteista. Vuonna 2019 lanseerattu Robinin kansainvälinen ura on herättänyt huomiota myös globaalisti. Hänen englanninkielistä tuotantoaan on striimattu yli 25 miljoonaa kertaa, ja yhteensä artistin musiikilla on hengästyttävät yli 480 miljoonaa striimiä. Turkulaispoppari on lisäksi yksi seuratuimpia suomalaisartisteja sosiaalisessa mediassa yli miljoonalla seuraajallaan eri somekanavissa. Loppuvuodesta 2022 artisti teki jälleen historiaa, kun yhdessä VIIVIn kanssa julkaistu Ihana kipu rikkoi tämän vuosikymmenen päiväkohtaisen striimiennätyksen: nyt jo platinaa striimannut kappale keräsi yli 341 000 kuuntelukertaa julkaisupäivänään.

Robin Packalen osallistuu viimein myös Uuden Musiikin Kilpailuun ja tähtää Euroviisuihin. Kisaan julkaistu kappale Girls Like You on Robin Packalenia parhaimmillaan. Uusi single syntyi kevällä 2022 Los Angelesissa Joonas Parkkosen ja Zoe Mossin kanssa. UMK-tuomaristo kiteytti kappaleen olevan kuin päivä auringossa puristettuna kolmen minuutin äänitiedostoksi.

Packalenin mielestä kappale kuvastaa hyvin sitä energiaa, mitä hän itse edustaa. Se on leikittelevä eikä liian vakava: flirttibiisi, joka kannustaa ihmisiä puhumaan tunteista enemmän. Girls Like You on kuplivan flirttaileva funk-vaikutteinen popbiisi, jota Packalen kuvailee parhaaksi biisiksi, jota on koskaan tehnyt:

”Mua on kysytty mukaan Uuden Musiikin Kilpailuun vuosikaudet ja nyt tuntui, että aika on vihdoin kypsä. Jos jossain pitää pitää hauskaa ja nauttia matkasta ilman turhaa jännitystä, niin se on UMK. Nyt olen valmis laittamaan kaiken peliin ja vetämään urani parhaan show’n. Sen lisäksi oon sitä mieltä, että Girls Like You on niin hyvä biisi, että koko maailman tulisi kuulla se. Tajusin myös, että kisabiisi julkaistaan täysin päivälleen 11 vuotta Frontside Ollien julkaisun jälkeen – voiko tää olla sattumaa?”


***

 

TAPAHTUMA ALKAA  20:00

SHOWTIME 21:00

TAPAHTUMA LOPPUU 23:59

PAIKKA Vaunusali

Liput 32€

Liput Ovelta 35€

Eteispalvelumaksu 3,50€ peritään ovella. (Vain korttimaksu)

Ikäraja K18


***

Venue Information

Korjaamo Vaunusali
Töölönkatu 51 A-B,
00250, Helsinki, FI
View on Google Maps