Anssi Kela

ANSSI KELA

24th Mar 2023, Fri 20:00 - Fri 23:59

ANSSI KELA TAVASTIALLE MAALISKUUSSA! 

Anssi Kela on 30-vuotisen uransa aikana tehnyt niin paljon hittejä, että pelkästään niistä voisi muodostaa koko illan mittaisen settilistan. Anssi Kela edustaa uutta 2000-luvun lauluntekijäsoundia kertoen tarinaa, jota kuuntelee mielellään ja jota kaikki osaavat laulaa mukana, vaikkei tarkoituksellisesti olisikaan artistin musiikkia kuunnellut. Anssin taito rakentaa show lukemalla yleisön reaktioita ja tuijottamatta biisilistaa on ainutlaatuinen viihdyttäjän talentti, jollaista ei muualta Suomesta löydy.

Hänet tunnetaan myös loputtomasta luovuudestaan, joka näkyy itse musiikin lisäksi esimerkiksi mestarillisena sisällöntuotantona sosiaalisessa mediassa sekä spesiaalien keikkakonseptien muodossa. Normaalien kiertueidensa lisäksi Kela on tehnyt mm. "Mun täytyy kävellä näin" -nimellä kulkevia elämäkertakonsertteja, jotka yhdistelevät livemusaa, monologia ja filmiä. Aamulehti ylisti konseptia viiden tähden konsertiksi.

Anssi Kela on tällä hetkellä elämänsä liveiskussa huippuunsa viritetyn bändin kera! Livekokoonpanon muodostavat maestron itsensä lisäksi Mikko Kosonen, Antti Karisalmi, Saara Metsberg sekä Ville Kela.

 

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

 

 

***

 

Aikataulu

20.00OVET

 

Liput

29,00 € PERUSLIPPU

32,00 € YMPÄRISTÖLIPPU (KERÄYS TAVASTIAN METSÄÄN)

32 € OVELTA

 

K-18

 

***

Venue Information

Tavastia-klubi
URHO KEKKOSEN KATU 4-6 ,
00100, HELSINKI, FI
View on Google Maps