Nyrkkitappelu,Flippipuisto,Katujen Äänet
Nyrkkitappelu
Nyrkkitappelu on koko vuoden kiertänyt menestyksekkäästi kotimaan
festareita ja klubeja viimeisimmän ”Ongelmanuorten sävellahja”
-albuminsa tiimoilta. Keikalla on luvassa toki myös kaikki muutkin
Nyrkkis-klassikot.
Jo vuosia Suomen suosituimpiin punkrock-yhtyeisiin lukeutuva
Nyrkkitappelu julkaisi 2020 neljännen albuminsa ”Isosta nyrkistä
naamaan” josta muodostui bändin selkeä läpimurtolevy.
Pitkäsoitto sai loistavat arvostelut ja sitä seuranneet keikat ympäri
Suomen vahvistivat bändin asemaa yhtenä kotimaan kovimmista
livebändeistä. Uutta musiikkia Nyrkkis julkaisi jo heti albumin
jälkeenkin, mm. radiohitin ”Vitosen stretsit”.
Soundi-lehti totesi keikka-arviossaan;
"Yhtye paahtoi parasta Suomessa tällä haavaa tehtävää katurokkia Iggy
and the Stoogesin linjoilla ilman hengähdystaukoja.
Orkesterin osuviin sanontoihin ja iskulauseisiin pohjautuvat kertosäkeet
ovat vastustamattomia ja lavalla meno oli pääsääntöisesti yhtä
vauhdikasta kuin katsomon puolellakin. Juuri sopivan pituiset kappaleet
viimeistelivät oikeaoppisen rokkikeikan."
----
Flippipuisto
Flippipuisto on Helsingissä vuonna 2014 perustettu purkka- ja jytäorkesteri, jonka musiikissa 90-lukulainen amerikan punk, olarilaistyylinen rataräppi sekä lahtelaisen Levy-yhtiön varhaiset bändit paiskaavat kättä. Useista eri tyylilajeista vaikutteita ottaneen bändin kappaleista voi kuulla kaikuja mm. iskelmästä, skasta, rautalangasta sekä perinteisestä suomirockista. Bändi on ehtinyt julkaista uransa aikana yhden pitkäsoiton Sumuiset aamut, sekavat yöt sekä muutamia EP-levyjä ja singlejä, joista tuoreimpina aikaisemmin tänä vuonna ilmestyneet Auringonnousun ratsastaja ja Sunnarit (Shampanjaa ja supernovaa).
----
Katujen Äänet
”Suomipunkin uudet sankarit ovat saapuneet!” julisti Juhani Kenttämaa
Ylex:n nettisivuilla. Vuonna 2010 Vantaalla Perustettu Katujen Äänet
soittaa omien sanojensa mukaan romanttista uuden aallon punkia. Katujen
Äänten soundissa kaikuukin vaikutteita uuden aallon kulta-ajoista, ja
bändin motto on: ”Se mikä toimi 70-80-luvuilla toimii vieläkin. Paitsi
Neuvostoliitto.”