
Edicti-levyjulkkarit,Asla Jo
Edictin Joku, jonka luo palata -levyjulkkarit Kutosella helmikuussa!
Kotimaisen alternative-popin huippunimi Edicti julkaisi uuden albuminsa 'Joku, jonka luo palata' 25. lokakuuta. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Kuudes Linjalla lauantaina 15. helmikuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Albumi sisältää mm. artistin läpimurtosinglen 'En sitä tarkoittanut'. Yhdessä F:n kanssa julkaistu ja nyt jo tuplaplatinarajaa hipova biisi nousi viime kesänä ennätysvauhdilla Suomen kuunnelluimpien kappaleiden kärkeen, missä se viihtyy edelleen.
"Tää albumi on kokoelma kappaleita luottamuksesta, haavoittuvaisuudesta ja rakkaudesta = kanssaelosta" -Edicti
Edictin musiikkia on kuvailtu hoivapopiksi, musiikiksi, joka pitää kuulijastaan huolta. Johanna Kustannukselle syksyllä 2023 sainattu Edicti julkaisi viime vuonna toisen albuminsa Vialla, jolta irrotettiin singlenä muun muassa herkkä Muistanu-kappale.
Illan avaa kovassa nosteessa oleva Asla Jo. Nopeasti omistautuneen fanipohjan luonut Asla Jo kirjoittaa suomikaihopoppia suruista, tyttörakkaudesta, yksinäisyydestä ja aikuistumisesta. Pohjanmaalta kotoisin oleva artisti julkaisi debyytti-EP:nsä Kaikki alko siitä mihin me loputtiin 8. marraskuuta 2024.