Jambo, Senya

20th May 2022, Fri 19:00 - Fri 23:00

jambo on suomenkielistä rap-musiikkia tekevä, kaksi EP:tä julkaissut artisti ja viihdyttäjä. Artistin uusin single ”perjantai (feat. Perjantai4000)” antaa esimakua artistin loppuvuodesta 2022 julkaistavasta debyyttialbumista. jambon musiikissa on mukana ripaus funkia, koukuttavaa melodiaa kuin sanomaakin – sanomaa, jota ei pureskella kuulijalle valmiiksi. YleX:n Läpimurto 2022 -yleisöäänestyksen voittanut ja somessa viihtyvä jambo on kerännyt lyhyessä ajassa laajalti fanikuntaa, joka vain kasvaa uusien julkaisujen myötä entisestään. Artisti ammentaa kappaleissaan tuntemuksia syvältä omista ajatuksista. Ajatukset hän sanoittaa abstraktisti, kuulijan itsensä tulkittavaksi.

Senya on lupaava rap- & R&B-artisti, joka haluaa musiikillaan saada ihmiset tuntemaan olevansa oman elämänsä päähahmoja. YleX:n vuoden 2022 läpimurtolistaukseen nostettu Senya julkaisi laajasti artistin vahvuuksia niin laulajana kuin räppärinäkin esittelevän debyytti-EP:nsä ”Mad” helmikuussa 2022. ”Oon sairaan innoissani, et pääsen esittelee teille kuka mä oon, mitä mä teen ja miten mä teen sen!”, kertoo Senya. 2000-luvun taitteen R&B-soundista ammentava Senya on päätynyt yhteistyöhön huipputuottaja MD$:n kanssa ja odottaa kuumeisesti keikkalavoille pääsyä!

www.kuudeslinja.com

Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00

Ovella peritään security fee 3,50 €.

Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.

Tutustu Kuudennen Linjan turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: www.kuudeslinja.com/turvallisuus

Myynti loppuu 20.5.2022 19:00.

Venue Information

Kuudes Linja
Hämeentie 13 B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps