STEVE 'N' SEAGULLS SAAPUU HELMIKUUSSA TAVASTIALLE!
Steve’n’Seagulls on vuonna 2010 perustettu suomalaisyhtye. Bändin musiikkia on kuvailtu ja yritetty lokeroida monin tavoin, mutta lähimpänä lienevät newgrass, country, rock, ja ainakin soitinnuksen osalta myös bluegrass. Keikoilla nähtävä soitinarsenaali on alusta asti ollut erittäin laaja; banjo, mandoliini, rummut, kontrabasso, haitari, kitara, huilu ja muut soittimet vaihtuvat bändiläisten käsissä välillä jopa lennosta.
Steve’n’Seagulls on julkaissut neljä kokopitkää levyä. Ensimmäinen levy Farm Machine (2015) ja sitä seurannut Brothers in Farms (2016) kiihdyttivät menoa entisestään. Molemmat levyt löysivät tiensä fanien ulottuville ja nousivat albumilistalle Suomessa sekä muun muassa Pohjois-Amerikassa Billboardin Bluegrass -listalle.
***
Aikataulu
19.00 OVET
Liput
25,00 € PERUSLIPPU
28,00 € YMPÄRISTÖLIPPU (KERÄYS TAVASTIAN METSÄÄN)
27 € OVELTA
***
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön.