Brian,Keidas,kustaa

5th Jul 2024, Fri 19:00 - Fri 23:00

Brian

Suomen Musiikki julkaisee kulttimaineeseen nousseen Brian-yhtyeen (ent. Brian & Helvetin Peruna) kolmannen albumin 15.3.2024. Ei tunnu kipua enää seuraa vuonna 2023 julkaistua, yhtyeen luovuuden uuden kukoistuksen käynnistänyttä Viime aikoina minulla on ollut jotenkin alakuloinen olo -albumia. Tulevan levyn ensimmäinen single Turussa kaikki on toisin voitti Radio Suomen Levylautakunnan. Tuorein single, perjantaina 19. tammikuuta julkaistava Vuosia myöhemmin jatkaa hittiputkea.

Tappavan tarttuvista kertosäkeistään tunnetun yhtyeen keikkakokoonpanon täydentää Miron rumpaliveli Aarni Palokallio sekä maamme eturivin muusikoista koostuva vaihteleva valikoima basisteja ja vierailevia rumpaleita.

 

Keidas

Uudeksi Kasevaksi tituleerattu kitararockin sateenkaaren alla lämmittelevä Keidas luottaa ihmisiin ja rakastaa kitarasooloja. Viime kesänä toisen albuminsa “Papiljottipojan paluu” julkaissut yhtye ponnistaa Helsingistä ja pitää hauskaa keikoilla. Keväällä 2024 Keidas työstää uutta julkaisua, josta luvassa maistiaisia myös tulevilla keikoilla. 

 

Kustaa

Ihmisyyden kulmakiviä tutkiva Kustaa koukuttaa kuuntelijan melodisen popin, rockin ja psykedelian kautta. Kustaan esiintymiset ovat elokuvamaisia spektaakkeleita, jotka ravistavat katsojan sisintä ja jättävät pysyvän jäljen. Ahdistuneisuuden aggressiossa vellova levy nimeltä "Ahtaus" julkaistaan kesällä 2024.

Venue Information

Kuudes Linja
Hämeentie 13 B,
00530, Helsinki, FI
View on Google Maps