Alma, Joalin

ALMA, JOALIN

18th Nov 2022, Fri 20:00 - Sat 00:00

Alma, Joalin

Uutta albumia työstävä ja Euroopan kiertueelle suuntaava ALMA esiintyy Tavastia-klubilla perjantaina 18. marraskuuta! 

Kyseessä on hänen ainoa Suomen keikkansa syksyllä 2022 ja samalla paluu sinne, mistä kaikki livepuolella lähti. ALMA on nimittäin esiintynyt Tavastialla viimeksi kuusi vuotta sitten, jolloin loppuunmyyty ilta toimi artistin kaikkien aikojen ensimmäisenä omana klubivetona.

Sen jälkeen hänestä onkin muodostunut moninkertaisesti palkittu kansainvälinen pop-tähti, joka omien kiertueidensa lisäksi on rundannut maailmaa mm. Christina Aguileran kanssa ja tehnyt yhteistyötä muiden huippunimien kanssa Ariana Grandesta Miley Cyrukseen. Hänen musiikkiaan on striimattu maailmanlaajuisesti yli 650 miljoonaa kertaa.

ALMAn debyyttialbumi "Have U Seen Her?" nousi Suomessa albumilistan ykköseksi ja sai positiivisen vastaanoton myös maailmalla, mm. Billboard valitsi teoksen vuoden 2020 parhaimpien pop-levyjen joukkoon. Tulevalta uudelta pitkäsoitolta on puolestaan saatu jo singlet Everything Beautiful ja I Forgive Me, joille seuraa tekee perjantaina ilmestyvä Summer Really Hurt Us -uutuuslohkaisu.

Illan avaa Joalin, joka on yksi mielenkiintoisimmista kotimaisista nimistä.

 

Aikataulu

20.00 OVET

 

Liput

35,00 €  PERUSLIPPU

38,00 €  YMPÄRISTÖLIPPU (KERÄYS TAVASTIAN METSÄÄN)

37 €  OVELTA

 

Tavastian turvallisuusohje

Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa

Saavutettavuus

Tapahtumapaikka on esteetön.

Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!


Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.

Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.

Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa

Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!

Venue Information

Tavastia-klubi
URHO KEKKOSEN KATU 4-6 ,
00100, HELSINKI, FI
View on Google Maps