Keväällä Dynamon keikkansa lähes loppuunmyynyt Lyyti saapuu syksyn levyjulkkarikiertueensa Turku-keikalle jälleen Linnankatu 7 puutaloon! Liput myynnissä nyt.
Kaksi albumia julkaissut Lyyti on lyhyessä ajassa hurmannut niin yleisöt kuin kriitikot poikkeuksellisella pop-musiikillaan, joka pistää lauluntekijäperinnettä uusiksi. Painavaa asiaa ja kevyttä musiikkia – ja hetkeä myöhemmin ihan toisin päin.
Lyyti sanoittaa nykymaailmaa tavalla, joka itkettää, riemastuttaa ja iskee ilmat pihalle. Ote on toiveikas, vaikka pohjamudissa käydään. Lyyti on yhtyeensä kanssa kasvattanut mainetta myös häikäisevänä live-esiintyjänä, jonka heittäytymiskyky tekee jokaisesta keikasta ainutlaatuisen.
Ylistystä kerännyt kakkosalbumi Toiveet ja helyt (2021) toi Lyytille ensimmäisen Emma-ehdokkuuden sekä Vuoden artistin tittelin (Indie Awards 2022). Lyytin kolmas albumi julkaistaan alkusyksyllä.