MALLA
Omaperäisellä tyylillään suomalaista klubimusiikkia uudistava MALLA jatkaa syksyn kiertueellaan Flow-festivaalilla lanseerattua artistin uutta aikakautta. MALLA esiintyy bändinsä kanssa syksyllä tarkoin valikoiduilla keikkapaikoilla Helsingin Ääniwallissa 4. lokakuuta, Turun Dynamossa 5. lokakuuta, ja kiertueen huipennus koetaan 26. lokakuuta Tampereen Klubilla. Liput keikoille tulevat myyntiin keikkapaikkojen omiin myyntikanaviin keskiviikkona 28. elokuuta klo 9.
MALLAn musiikissa minimalistinen ja vaihtoehtoinen lähestymistapa yhdistyvät tanssittaviin rytmeihin, jotka toimivat niin klubeilla kuin festivaalilavoillakin. Vuonna 2021 julkaistu ja artistin nimeä kantava debyyttialbumi sai ylistystä kriitikoilta ja vahvisti hänen asemansa kotimaisen indiemusiikin kentällä. Viime vuonna julkaistu toinen albumi Fresko vei tätä visiota vielä pidemmälle ja vakiinnutti MALLAn aseman yhtenä Suomen elektronisen musiikin kiinnostavimmista tekijöistä.
Syksyn keikoilla kuullaan myös kappaleita MALLAn tulevalta kolmannelta albumilta, jota artisti parhaillaan työstää. Kiertueen keikat ovat rakentuneet kehutun Flow-festivaalin visuaalisesti rikkaan avauskeikan ympärille.
LIPUT
Ennakkoon 27 € + lippukaupan kulut
Liput ovelta 29 €
+ Security fee 3,90 €
Soittoajat julkaistaan Ääniwallin nettisivuilla tapahtumaviikolla.
Tapahtuma on K-18. Tutustu Ääniwallin turvallisuusohjeeseen ennen tapahtumaan saapumista: aaniwalli.fi/turvallisuus